Historiaa

Welsh  corgi  pembroken  taustaa  on  pohdittu  paljon.  Todenmukaisin  teoria  lienee  että  ruotsalaiset viikingit veivät mukanaan länsigöötanmaanpystykorvien esi-isiä Walesiin tai se, että he toivat corgin esi-isiä takaisin Ruotsiin sotasaaliina ja näin pohjustivat länsigöötanmaanpystykorvien syntyä. Sukulaisuus näiden kahden rodun, samoin kuin niiden työtapojen välillä on huomattava. Nämä pembroken alkukoirat  sitten  oletettavasti  sekoittuivat  corgiroduista vanhempana pidettyihin  cardiganeihin  ja rotujen  historiat  yhtyivät.  Alkuaikoina  on  tapahtunut  risteytyksiä  molempien  muunnosten  kesken  ja vanhoista pembrokeiden sukutauluista voi löytää cardiganeja ja vastaavasti cardiganeilta myöhemmin pembrokeiksi tunnustettuja yksilöitä. Molemmilla corgiroduilla lienee ollut yhteistäkin taustaa. 

Corgeja oli Walesissa talonpojilla ja ne auttoivat tilan vartioinnissa ja karjan paimennuksessa. Lehmien ja hevosten potkut menivät yleensä matalan, keskinkertaisella nopeudella paimentavan koiran yli. Corgi oli  korvaamattomaksi  avuksi,  kun  karja  piti  ajaa  markkinoille,  joskus  jopa  Lontooseen  saakka.  Se paimensi  päivät  ja  vartioi  yöt. Pembrokelle tyypillinen paimennustapa on karjan pitäminen tietyllä alueella paikoillaan laiduntamassa. Paimennusmuoto tunnetaan yleisesti nimellä heeler (nippaisee kintereeseen). Tämä  rankka  elämä  vaati  sisukkuutta,  notkeutta  ja  tarkkaavaisuutta. Nämä ovatkin corgin leimaa antavia ominaisuuksia tänäkin päivänä.  

Englannin Kennelklubi tunnusti Welsh Corgin vasta vuonna 1925. Vuonna 1934 cardigan ja pembroke erotettiin omiksi roduikseen niin jalostus- kuin näyttelytarkoituksessakin. Pembroke on corgi-roduista sähäkämpi, vilkkaampi ja avoimempi.

Welsh  corgi  pembroket  ovat  levinneet  maailmanlaajuisesti,  mutta  varsinaisiksi  aktiivialueiksi  rodun kotimaan, Iso-Britannian, lisäksi voidaan lukea Yhdysvallat, Australia, Uusi-Seelanti, Venäjä sekä monet Euroopan maat. Erityisiä linjaeroja ei ole kuitenkaan havaittavissa.