Historiaa
Welsh corgi pembroken taustaa on pohdittu paljon. Todenmukaisin teoria lienee että ruotsalaiset viikingit veivät mukanaan länsigöötanmaanpystykorvien esi-isiä Walesiin tai se, että he toivat corgin esi-isiä takaisin Ruotsiin sotasaaliina ja näin pohjustivat länsigöötanmaanpystykorvien syntyä. Sukulaisuus näiden kahden rodun, samoin kuin niiden työtapojen välillä on huomattava. Nämä pembroken alkukoirat sitten oletettavasti sekoittuivat corgiroduista vanhempana pidettyihin cardiganeihin ja rotujen historiat yhtyivät. Alkuaikoina on tapahtunut risteytyksiä molempien muunnosten kesken ja vanhoista pembrokeiden sukutauluista voi löytää cardiganeja ja vastaavasti cardiganeilta myöhemmin pembrokeiksi tunnustettuja yksilöitä. Molemmilla corgiroduilla lienee ollut yhteistäkin taustaa.
Corgeja oli Walesissa talonpojilla ja ne auttoivat tilan vartioinnissa ja karjan paimennuksessa. Lehmien ja hevosten potkut menivät yleensä matalan, keskinkertaisella nopeudella paimentavan koiran yli. Corgi oli korvaamattomaksi avuksi, kun karja piti ajaa markkinoille, joskus jopa Lontooseen saakka. Se paimensi päivät ja vartioi yöt. Pembrokelle tyypillinen paimennustapa on karjan pitäminen tietyllä alueella paikoillaan laiduntamassa. Paimennusmuoto tunnetaan yleisesti nimellä heeler (nippaisee kintereeseen). Tämä rankka elämä vaati sisukkuutta, notkeutta ja tarkkaavaisuutta. Nämä ovatkin corgin leimaa antavia ominaisuuksia tänäkin päivänä.
Englannin Kennelklubi tunnusti Welsh Corgin vasta vuonna 1925. Vuonna 1934 cardigan ja pembroke erotettiin omiksi roduikseen niin jalostus- kuin näyttelytarkoituksessakin. Pembroke on corgi-roduista sähäkämpi, vilkkaampi ja avoimempi.
Welsh corgi pembroket ovat levinneet maailmanlaajuisesti, mutta varsinaisiksi aktiivialueiksi rodun kotimaan, Iso-Britannian, lisäksi voidaan lukea Yhdysvallat, Australia, Uusi-Seelanti, Venäjä sekä monet Euroopan maat. Erityisiä linjaeroja ei ole kuitenkaan havaittavissa.