Nimeni on Mandi Blomqvist, asun Ypäjällä Lounais-Hämeessa koirieni kanssa. Olen pelannut ja touhunnut koirien kanssa koko ikäni, joten voisi kai sanoa, että olen pitkän linjan koiraihminen.

Kennelnimeni ensimmäinen osa BT- tulee sukunimeni ensimmäisestä ja viimeisestä kirjaimesta ja loppu osa -mania kuvastaa intohimoani koiria, koiran kasvatusta ja kokonaisvaltaista koiraelämää kohtaan.

Lapsuudenkodissani on aina ollut kahdesta neljään koiraa, perheenjäsenenä, meidän muiden jatkona. Ensimmäisen ihka oman koirani sain vuonna -99. Tuo kanssani varttunut chow chow -narttu oli kyllä melkomoinen tyyppi ja herätti tuolloin kipinän rotukoiraharrastamiseen, joka roihuaa edelleen vahvana. 

Tuolla chow chow:lla oli paljon ominaisuuksia, joita koiraltani halusin: se oli huumorintajuinen, omanarvontuntoinen ja viisas, mutta jotain vielä puuttui… Kaipasin energisyyttä ja tekemisen meininkiä. Siksipä kukaan ei tainnut juuri hämmästyä, kun ensimmäisen kerran nähdessä bullterrierin ihastuin saman tien. Ja niinpä bullterrieri Hulda muutti luokseni alkusyksystä 2007. Tuosta alkaen on meillä asunut 2-3 bullia taloudessa. Vuosien myötä heräsi ajatus ja haave toisesta rodusta ja toiveeni täyttyikin kesällä 2019 kun laumaamme liittyi muiedn jatkoksi welsh corgi pembroke Pulmu.
 

Kasvattajan peruskurssin olen suorittanut vuonna 2009, kasvattajanimeni BT-mania rekisteröitiin FCI:ssä 2010 ja kasvattajan jatkokurssin kävin vuonna 2014.  Olen valmistunut Suomen Koirankasvattajat Ry:n Kasvattaja-Akatemiasta vuonna 2016 ja käynyt jalostusneuvojan peruskurssin syksyllä 2018. Kuulun Suomen Kennelliittoon ja olen allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. Olen jäsen Suomen Bullterrieriyhdistyksessä (SBY), Suomen Terrierijärjestössä (STJ) sekä Suomen Koirankasvattajat Ry:ssä (Sukoka). Kuulun myös Suomen Welsh Corgi Seuraan, Suomen Chow Chow yhdistykseen sekä Länsirannikon Chowit - alajaostoon. 

Kasvatustyöni periaatteet ovat vankistuneet vuosien harrastamisen myötä, ja kulminoituvat kolmeen peruskiveen, joita mielestäni tulee rodussa ylläpitää ja tavoitella.Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, hyväluonteisia ja rodunomaisia koiria. Tavoitteenani ei ole kasvattaa määrää vaan säilyttää laatu ja edesauttaa rotujen säilymistä erityisominaisuuksineen.

In English

My name is Mandi Blomqvist and  I live at Ypäjä, Tavastia Proper in Finland. I have been playing and training differend kind of dogs all my life. In my childhood home we have had always 2-4 dogs, as a family members.

My first own dog was a chow chow-female wich i got 1999. That chow chow I grow up with was quite amazing dog. My first bull terrier Hulda I have got in 2007, and after that I have always had 2-3 bull terriers at my home. In summer 2019 we had a new breed added to our pack, welsh corgi pembroke Pulmu moved to us. 

Breeders-course I have done 2009, my kennel-name BT-mania where registered 2010 at FCI and Breeders Extension-course I have done 2014. I graduated from Finnish Dog Breeder Club's Breeder Academy in the autumn of 2016 and I have done the course for breeding consulting in 2018. I'm member of Finnish Kennel Club and I have sing breeders bond. I'm also member of Finnish Bullterrier Club, Finnish Terrier Organisation and Finnish Dog Breeder Club - FDBC. I'm also member of Finnish Chow Chow Club and Finnish West Coast Chow Chow Club.

The first part of my breeder name  BT- comes from the first and the last letters of my surname, and the rest -mania reflect my passion towards dogs and canine breeding.

My goal is breed healty, balanced character and typical type of bullterriers. Meaning of my breeding is not make them many as possible, it's keep quality and breed good family members.